Vakka-Suomen Sanomien kesälehti 2007

Taiteilijat värittivät Teersalon rantapuiston merensiniseksi
Sari Honkasalo
Velkuan Teersalon rannan ilme muuttuu kesän aikana puistorakentamisen
myötä entistä viihtyisämmäksi. Lasten leikkipaikka,
pieni torialue sekä taiteilijoiden suunnitelmien mukaan istutetut
kasvit ja kiemurtelevat polut houkuttelevat pysähtymään
ja käyttämään rannan palveluita muutoinkin. Lossirantaan
johtavan tien ja vierasvenesataman välissä olevalle alueelle
rakennettu rantapuisto on monialaisen tiimin työn tulos.
-On hyvin harvinaista, että kuvataiteilijat, insinöörit
ja puutarhurit ovat yhdessä tällaista projektia tekemässä.
Oikeaa asennetta on löytynyt molemmilta puolilta ja yhteistyö
on sujunut erittäin hyvin, toteaa kuvataiteilija Tiina Vainio.
Viime kesän ArsÖ-tapahtuman jatkoksi toteutetussa hankkeen
toteuttamisessa ovat mukana myös kuvataiteilija Minna-Maija Lappalainen,
puutarhuri Hannu Säilä ja insinööri Jukka Juhola.
-Monet kunnat innostuivat miettimään ArsÖ:lle jatkoa
ja Velkuallakin ideoitiin ensin Kummelin vanhuksille kiitorataa rantaan
tyrskyjä katselemaan. Ajatus laajeni ja nyt toteutettiin ensin
lossirannan vieressä olevan joutomaan maisemointi. Ensi kesänä
jatketaan muuta rantaa, jos tämä onnistuu, toteaa Minna-Maija
Lappalainen.
Maisemointi toteutettiin yhteisöllisenä eli kuntalaisten toiveita
kyseltiin suunnittelun alusta asti.
-Taiteilijoita usein pidetään pois tästä maailmasta
olevina, mutta ei puistoon tehdä mitään hämmästyttävää,
joka ei ole mukavaa niille, jotka sitä käyttävät,
Lappalainen muistuttaa.
Taiteen näkökulma tuleekin heidän mielestään
näkyviin lähinnä alueen jäsentelyssä ja mittasuhteissa.
Yleissuunnitelma ei ole aivan perinteinen.
-Asukkaiden kuuleminen on ehdottomasti tärkeää, sillä
ei siitä mitään tule, että tekee sellaista josta
ei kukaan tykkää. Toisaalta liika toiveiden noudattaminen
johtaa yleensä harmaaseen ja neutraaliin, persoonattomaan lopputulokseen,
josta siitäkään ei kukaan tykkää, Vainio toteaa.
Materiaaleissa meren sinisyys
Ekologinen näkökulma on ollut niin ikään tärkeä.
-Puistoon ei ole tuotu mitään, mikä rasittaisi luontoa.
Esimerkiksi leikkialueen hiekkalaatikko ja jakkarat ovat kierrätysmuovista
tehtyjä, Vainio kertoo.
Niin kalusteiden kuin torialueen kivetyksenkin värimaailma on suunniteltu
sinisävyiseksi, aivan vieressä olevan meren sävyjä
toistavaksi.
Saaristoluonto on otettu huomioon myös kivikkoistutuksissa.
-Kasvit ovat maatiaiskantoja eli ainakin kymmenen vuotta Suomessa kasvaneita.
Koska puisto on ihan rannassa, omat riskinsä siinä tietysti
on. Toisaalta jotkut yksilöt viihtyvät hyvin, kun meri on
lämmittämässä, kertoo puutarhuri Hannu Säilä.
Rannasta löytyy niin muinaistulokaskasveja, painolastikasveja kuin
alkuperäisiäkin. Säilän omia suosikkeja ovat esimerkiksi
tupsumaisena kasvava rantavehnä, josta tulee aurinkoisella paikalla
yleensä sinertävä.
Istutuksissa on muun muassa punakärsämöä, ruoholaukkaa,
siniheinää, keltasauramoa, niittylaukkaneilikkaa, peurankelloa,
kissankelloa, ketoneilikkaa, erilaisia natoja, kyläkurjenpolvea,
pikkutervakkoa, kellosinilatvaa, isoniittyhumalaa ja erilaisia maksaruohoja.
Vuokraveneellä vesille
Myös Teersalon vierasvenesatamaa on uusittu muun muassa veneiden
kiinnitysten osalta. Satamaa pitävän Timo Mikolan tarkoituksena
on rakentaa kuluvana kesänä Wanhaan Salakuljettajaan myös
katettu terassi, joka onkin suoraan rantapuiston jatkeena.
Uutena palveluna on satamassa veneiden vuokraus.
-Alueella on ollut iso puute siinä, ettei vuokrattavia veneitä
ole ollut. Meillä on nyt kaksi Simppu 620-venettä, jotka ovat
tukevia lasikuituisia meriläismallisia kalaveneitä, joihin
sopii seitsemänkin henkilöä, Mikola kertoo.
Kuvateksti:
Kuvataiteilijat Tiina Vainio ja Minna-Maija Lappalainen suunnittelivat
Teersalon rantapuistolle uuden ilmeen. Kivikkoon hankittiin pyöreitä
kiviä ja torialueen laatat teetettiin oman värityksen mukaisina
Tuusulassa.
- takaisin
-
SEURAAVA ARTIKKELI
Taiteilijoiden
kädenjälki luo puistosta olohuoneen
Turun
Sanomat 22.5.2007