Salonjokilaakso 30.10.2008

EkoPiha on taloudellinen sijoitus kiinteistön arvoon
Emmi
Jokinen
Kolmisen vuotta sitten Perniön Kotalatoon muuttaneen Elisa Laineen
ja Hannu Säilän
perustama Perniön Taimisto keskittyy pihojen viherrakentamiseen.
Turkulaishelsinkiläinen
pariskunta on toiminut aikaisemminkin puutarha-alalla ja molempia kiinnosti
ekologinen ajattelutapa.
- Yrityksemme tuotenimi on EkoPiha. Haluamme toimia ekologisin perustein
ja rakentaa mahdollisimman hyvännäköisiä ja hyvin
suunniteltuja pihoja, Elisa kertoo.
Tällä hetkellä yrityksellä on työn alla Wäinö
Aaltosen museon puisto Turussa.
- EkoPiha on myös taloudellinen sijoitus, Hannu valistaa.
- On juuri julkaistu kanadalainen tutkimusraportti (Literature Review
of Documented Health and Environmental Benefist Derived from Ornamental
Horticulture Products), jossa käy ilmi, että jos sijoittaa
nyt esimerkiksi viisi prosenttia kiinteistön arvosta hyvin suunniteltuun
ja ekologiseen pihaan, talon tai rakennuksen arvo saattaa nousta jopa
viisitoista prosenttia.
- Ekopiha kannattaa näin ollen taloudellisesti ja on
myös helppohoitoinen, Hannu toteaa.
- Helppohoitoisuudesta on apua kiireisille ihmisille.
Perniön Taimisto kasvattaa monia perinteisiä suomalaisia kasveja.
- Ihan tavallisistakin kasveista
ja kukista saa näyttäviä pihoja. Monet haluavat pihalleen
niitä kasveja ja kukkia, joita on joskus lapsuudessaan nähnyt
esimerkiksi mummonsa
pihoilla, Hannu kertoo. Hannulla on myös kuvataiteilijan tausta,
mistä on hyötyä
pihojen visuaalisessa suunnittelussa.
- Perniö on mukava paikka asua, vaikka molemmat olemmekin isommista
kaupungeista.
Salo on juuri sopiva kaupunki ja tämä on Helsingin ja Turun
välimaastossa. Asumme oikeastaan maalla, eikä enää
haluttaisi täältä pois.
- Muutimme rakennukseen, joka oli ollut kolmisenkymmentä vuotta
asumattomana,
Hannu kertoo.
- Aloitimme kaiken melkein nollasta. Pariskunta haluaa elää
luontoa lähellä myös kodin sisätiloissa. Olohuoneessa
on isot lintuhäkit, joissa toisessa
asustelee neitokakaduja ja toisessa papukaija, Verri. Pihalla on myös
riikinkukkokyyhkysiä.
- Tulossa on suuri myyräkanta, joten aiomme tehdä
pihalle pöllönpöntön varpuspöllöjä
varten. Ne hoitelevat myyrät pihalta luonnonmukaisesti.
- takaisin
-
SEURAAVA ARTIKKELI
Kiinteistön
arvo nousee viherrakentamisen myötä
Perniönseudun
Lehti 6.10.2008