Y-tunnus 1971936-5



Rakentaja.fi Heinäkuu 2012


Erilainen Tervakukka: Luonto muokkaa pihaa

Tervakukka-talo asuntomessualueella Vuoreksessa on vähähiilinen ja ekotoimiva koti, jossa hyödynnetään voimakkaasti uutta teknologiaa. Myös talon piha herättää huomiota erilaisuudellaan: Se on täysin nurmikoton, mutta kaikkea muuta kuin eloton. Pihalle on istutettu runsaasti luonnonvaraisia kasveja sekä metsä- ja maatiaiskasveja kuten kurjenpolvia. Niittykasvit kasvavat hiekkapohjalla. Jalostettuja lajikkeita ei löydy yhtäkään.

Helppohoitoinen piha tarkoittaa tavallisesti pihaa, jossa on paljon kiviä ja vähän kasveja. Tervakukassa EkoPihan Hannu Säilä on kuitenkin suunnitellut ja toteuttanut pihan, jossa kesän kukkijoista ja pölyttäjistä ei ole pulaa, mutta jota luonto saa itse muokata.

Vain niittykasvit menestyvät hiekkamaalla

- Ideana on, että luonto saa itse muokata pihaa - jotkut kasvit menestyvät ja toiset väistyvät. Asukkaat voivat päättää, hoitavatko pihaa enemmän vai vähemmän, mutta piha pärjää hyvin vähällä hoidolla. Vain ensimmäisenä vuonna istuttamisen jälkeen pihaa kastellaan. Sen jälkeen se pärjää omillaan kastelematta ja lannoittamatta. Heinäalueella on hiekkapohja, jossa eivät menesty muut kuin niittykasvit, Säilä kertoo.
Vaikka vastaavan tapaisia pihoja on toteutettu aikaisemminkin, Säilä pitää Tervakukan pihaa kiinnostavana kokeiluna.
-Teimme muutama vuosi sitten Turkuun Ekoluodon, pienen puiston, jossa järjestetään mm taidenäyttelyitä. Siellä emme pystyneet poistamaan maata riittävästi, minkä vuoksi vain pieni kumpare varattiin kuivan kedon kasveille. Myös Velkualla on toteuttamamme pieni puisto, ja parhaillaan teemme samantapaisella idealla pihaa Espooseen. Tervakukassa erilaista on kuitenkin se, että olemme asuntomessujen puitteissa pyrkineet viemään ideaa ääripäähän - kyse ei ole enää pienestäm alueesta vaan koko pihasta, joka on rakennettu lisäämään alueen monimuotoisuutta pelkästään luonnon- ja maatiaiskasvien varassa, hän pohtii.

Metsämaa hyvä lähtökohta

-Vuoreksessa toteutusta auttaa se, että pohjana on metsämaa, jossa ei ole koskaan ollut peltoa. Peltorikkaruohot puuttuvat siksi maaperästä kokonaan, mikä on helpottanut työtämme huomattavasti, Säilä toteaa.
Tien vieressä kasvualustana ei ole muuta kuin hiekkaa, ja tarkoituksena on, että paikalle kasvaa kuiva niitty. Lajeja on istutettu runsaasti, mutta osa niistä saattaa ajan myötä väistyä paremmin kasvavien kilpailijoidensa tieltä. Luonto saa muokata niittyä ilman, että ihminen hoivaa heikompia kasveja. Aika näyttää, mitkä kasvit paikalla menestyvät.

Ei koneita eikä lannotteita

Peremmällä pihalla kasvaa myös metsä- ja maatiaiskasveja, kuten kurjenpolvia. Siellä kasvualustana on myös multaa, joskaan ei peltomultaa. Pihan hoitamiseen ei jatkossa tarvita lannoitteita eikä mitään polttomoottorilla käyviä työvälineitä. Silti piha on suunniteltu siten, että se kukkii varhaisesta kevääsätä myöhäiseen kesään asti.

Kaksi hyönteishotellia pihassa tarjoavat suojaa ja koteloitumismahdollisuuksia niin perhosille kuin muillekin hyönteisille.

-Vuoreksessa ympäristö on kuitenkin niin monimuotoinen ja rehevät ympäröivät metsät tarjoavat hyönteisille niin paljon suojapaikkoja, että hyönteishotelleja ei ihan välttämättä tarvitsisi tällä pihalla. Ympäristöissä, joissa luonnollisia suojapaikkoja on vähän ja nurmikkoa paljon, hyönteishotellit ovat tärkeitä, sillä ne tukevat ympäristön monimuotoisuutta auttamalla hyönteisiä selviytymään, Säilä sanoo.

KUVATEKSTIT

Tervakukassa tien vieressä kasvualustana ei ole muuta kuin hiekkaa, ja tarkoituksena on, että paikalle kasvaa kuiva niitty.

Hiekkamaa hallitsee Tervakukan pihaa, mutta kulkulaiturin takana on kasvualustana myös multaa.

Tervakukassa on myös pieni hyötytarha, jossa kasvaa mm. mansikkaa. Yrttejä löytyy myös niityltä.

Hyönteishotelli lisää monimuotoisuutta.

Tervakukan pihan kasvillisuutta. Kulkulaituri säästää kasveja, joskin myöhemmin, asuntomessujen jälkeen, pihalle syntyy varmasti myös perheen omia polkuja.

- takaisin -