Y-tunnus 1971936-5



Perniönseudun Lehti 23.10.2008


Perniön Taimisto tekee Ekoluodon Wäinö Aaltosen museon pihalle

Minna Urpo

Perniöläinen puutarha-alan yritys Perniön Taimisto tekee Turkuun Wäinö Aaltosen museon viereiselle entiselle parkkipaikalle Ekoluodoksi nimetyn piharatkaisun. Käytännön työt käynnistyivät maanantaina.
Perniön Taimisto on suunnitellut ja toteuttanut EkoPiha -tuotemerkin alla jo useita piharatkaisuja, joissa on otettu huomioon kokonaisuuden ekologisuus.
Uusimman projektin käytännön työt käynnistyivät kaivinkonetöillä noin tuhannen neliön suuruisella alueella.
- Voitimme suunnittelukilpailun alueesta keväällä, mutta toteutus lykkääntyi kaupungista johtuvista syistä. Kasvien istuttaminen saattaa jäädä kevääseen riippuen syksyn ilmoista, ennakoi Elisa Laine.
- Paikalle tulee noin sata suomalaista kasvilajia, joista osa
on maatiaiskasveja. Emme halua tehdä niistä suomalaisille puutarhoille tyypillisiä ryhmiä, vaan istutamme niitä sekaisin. Aivan niin kuin ne luonnossakin esiintyvät.
Kokonaisuuteen saadaan erilaisia ekosysteemejä kuten kosteikko sekä paahteisempi alue.
Istutettavien kasvien joukossa on mm. niittylaukkaneilikka, lehtoängelmä, kevätlinnunherne, kevätesikko ja pulskaneilikka.
Perniön Taimisto on toteuttanut myös Kaarinassa sijaitsevan painotalon etupihan, johon sisältyy mm. perennaistutusalue, kivikkoa ja yli 70 kotimaista kasvilajia.
- Yritykset satsaavat nyt ekologisuuteen. Imagosyiden lisäksi myös töissä viihtyminen paranee tutkimusten mukaan, kertoo Hannu Säilä.
Myös yksityispihat hyötyvät kasvillisuudesta muuten kuin mielen virkistyksen myötä.
- Puut vähentävät tuulta ja sitovat ilman epäpuhtauksia.
Meidän ideologiamme hyväksyy puutarhassa tapahtuvat muutokset. Kaikkia muutoksia ei tarvitse hallita. Ekologinen piha on myös helppohoitoinen.
- Mitä enemmän jalostettuja kasvit ovat, sitä enemmän ne tarvitsevat hoitoa, mainitsee Elisa Laine.

Artikkelin kuvateksti:
Hannu Säilä ja Pia Kangaskorte irrottivat viime viikolla luumupuuta Perniön Taimiston kasvumailta vielä ennen talvea. Luumupuut päätyvät ensin ruukkuun ja myöhemmin muualle istutettavaksi.


- takaisin -

SEURAAVA ARTIKKELI

Ekopuistoa aletaan rakentaa Wäinö Aaltosen museon tontilla

Turun Sanomat 18.10.2008