Turun Sanomat 21.2.2007
Velkuan
esimerkistä toivotaan uutta
otetta torien, puistojen ja rakennusten
suunnitteluun
Taiteilijat yhdistävät taiteen ja käytännön
tuhansien lomarannalla
Erja
Hyytiäinen
Silittämiseen
houkuttelevasta muovista tehty värikylläinen hiekkalaatikko,
saariston kaloin kuvitetut ajoesteet, merenkulkijoiden vuosisatojen
aikana saaristoon tuomat kasvit betonilaatikoihin istutettuna. Velkuan
Teersalon ranta-aluetta kunnostetaan uudenlaisella otteella. Varma ja
perinteinen on heitetty romukoppaan, uutta ajattelua virittämään
on kutsuttu taiteilijat.
Perinteisesti
kunnissa puistojen suunnittelu on teknisen toimen alaa, taiteilijat
pidetään omassa karsinassaan. Velkualla rajaa hämmennetään
ottamalla suunnitteluun mukaan niin insinööri, kuntalaiset
kuin taiteilijatkin. Idean toivotaan tarttuvan myös lähikuntiin,
innostavan kunnat palkkaamaan taiteilijat avuksi torien, puistojen,
kävelykatujen ja rakennusten suunnitteluun.
-
Perinteisesti insinöörit ovat kaavoihin kangistuneita, mitä
nämä luovat ihmiset eivät lainkaan ole. Tässä
pyrkii itsekin olemaan luova ja ajattelemaan vähemmän sitä,
onko tämä mahdollista, rakennusinsinööri Jukka Juhola
sanoo.
Ajatus
pohjaa viime vuonna järjestetty taiteen ja kestävän kehityksen
yhdistäneeseen arsÖ-tapahtumaan. Taustalla on taiteilijan
ja hankkeen puuhanaisen Minna-Maija Lappalaisen aiemmin vetämä
Tafaf, jonka myötä syntyi muun muassa yhteisötaidetta
Varissuolle.
Se
synnytti Varissuolle yhteisötaideryhmänsä, joka etsii
rumia kohteita taiteella kaunistettaviksi.
Osa
rannan kunnostusta
Velkualla
ajatuksen pohjana on kunnanjohtaja Tiina Rinne-Kylänpään
ajatus luoda Kummelissa asuville vanhuksille rollaattorien kiitorata
rantaan.
-
Ehkä sekin vielä toteutuu, taiteilijoilta saatavilla ideoilla,
Rinne-Kylänpää sanoo.
Teersalon
rannan uutta ilmettä aina kunnantalolta kalasataman takaisille
kallioille on hahmoteltu pitkään. Edellisessä vaiheessa
mietittiin mökkien rakentamista lauttarannan tuntumaan, mutta asukkaat
tyrmäsivät ajatuksen. Ranta haluttiin pyhittää kaikille,
ja siitä syntyi ajatus taiteilijoiden kanssa yhteisesti toteutettavasta
kunnan käyntikortista.
Katsojia
riittää, sillä 250-asukkainen kunta paisuu kesällä
10 000 kävijällä.
Kuvataiteilija
Tiina Vainio kuvaa ranta-alueen miljöön parantamiseen tähtäävää
suunnitteluakin yhteisötaiteeksi. Siinä kuntalaiset ja taiteilijat
koettavat kompromissien kautta löytää mahdollisimman
monia miellyttävän lopputuloksen, taiteen siitä kärsimättä.
- Hyvä taiteilija osaa nähdä maiseman, miettiä mikä
sopii luontoon ja tuoda näkemyksiään esille mielenkiintoisilla
materiaaleilla, Lappalainen sanoo.
Ja jos taiteilijoiden toive toteutuu, moni huokaa heinä-elokuussa
Teersalon rannan nähdessään: - En ole missään
ennen nähnyt tällaista.
- takaisin
-