
Ekoluoto
- paratiisi keskellä kaupunkia
perniöläiset suunnittelivat ekologisen puiston Turkuun
Annamari
Merta
Turkuun
valmistui toukokuun lopussa perniöläisten taidonnäyte.
Kyseessä on Aurajoen rannassa, Wäinö Aaltosen museon
vieressä sijaitseva Perniön Taimiston suunnittelema ja toteuttama
Ekoluoto. Puutarhuri Elisa Laine ja hänen puolisonsa kuvataiteilija-puutarhuri
Hannu Säilä osallistuivat vuonna 2007 museon järjestämään
suunnittelukilpailuun, jonka tarkoituksena oli saada tyhjä tila
hyötykäyttöön.
- Tämä oli ennen joutomaata ja epävirallinen parkkipaikka,
Hannu Säilä kertoo puistossa.
Pariskunta voitti kilpailun ja pääsi toteuttamaan suunnitelmaansa.
Koska paikka on sijaintinsa vuoksi luokiteltu erittäin tärkeäksi
alueeksi, ennen töiden aloittamista heidän piti kerätä
monta leimaa papereihinsa, jotta tarvittavat luvat, kuten rakennuslupa,
saatiin kasaan. Toimiin päästiin vihdoin viime lokakuussa
ja puisto saatiin valmiiksi tänä keväänä.
Hannu
Säilä on toiminut puiston taiteellisena suunnittelijana ja
Elisa Laine puolestaan kasvillisuuden suunnittelijana. Kaiken perustana
Ekoluodon suunnittelussa ja toteuttamisessa oli nimensäkin mukaisesti
ekologisuus.
- Ei kuitenkaan olla mitään ekohippejä tai ryppyotsaisia,
Säilä naureskelee.
- Eikä tekopyhiä, Laine lisää.
Heidän mukaansa ekologisuus on niin monitahoinen asia, että
on parempi sanoa, että elämässä - kuten Ekoluodossakin
- on pyrkimys ekologisuuteen.
Puistossa kaikki ihmisen valmistama materiaali on kierrätettyä.
- Nämä laatat ovat Nousiaisten osuuskaupan laattoja 50-luvulta,
Säilä kertoo puiston laitoja koristavasta laatoituksesta.
Toiset laatat puistossa ovat samassa paikassa ennenkin palvelleita laattoja,
jotka on sijoiteltu uudelleen. Ekoluodossa on myös suuria kivenlohkareita,
jotka toimivat niin istuimina kuin koristeinakin. Ne on löydetty
paikanpäältä maankaivuun yhteydessä, joten niitäkään
ei ole tarvinnut kuljettaa erikseen. Puistoon johtavat rappuset ja kaiteet
on rakennettu tehtaasta hukkapaloiksi syntyneistä metallinpaloista.
Luonto elää omaa elämäänsä
Kaikki
Ekoluotoon istutetut kasvit on kasvatettu Perniön Taimistossa.
- Tänne on istutettu yli 150 kasvilajia, luonnonlajeja ja vanhoja
maatiaiskasveja, Laine kertoo.
Joukosta löytyy myös harvinaisia, jopa uhanalaisia lajeja.
Lajisto on haluttu tehdä monipuoliseksi, jotta muukin eläimistö
säilyy monipuolisena ja luonto pysyy tasapainossa. Uudelleen suunniteltu
alue on arviolta tuhannen neliön kokoinen ja sitä reunustava
puistoon kuuluva metsikkö toinen samanmoinen. Alueelle mahtuu niin
savista kosteikkoaluetta kuin kuivaa hiekkaista maaperääkin.
Vaihteleva kasvualusta mahdollistaa osaltaan lajien runsaan kirjon.
Jotta kasvit menestyvät, ne on valittu tarkkaan maaperän mukaan.
Koska istutukset ovat luonnonkasveja, Ekoluotoa ei tarvitse hoitaa,
vaan luonnon annetaan elää omaa elämäänsä
ja kasvien levitä rauhassa.
Ruuhka-aikaan liikenne aiheuttaa alueella huomattavaa melua, mutta sekin
on otettu huomioon puiston suunnittelussa. Myllytunnelin suulle, Ekoluodon
reunalle, on istutettu puita ja pensaita melu- ja pölysuojaksi.
Lisäksi puusto tarjoaa hyvän suojan myös linnuille.
Pariskunnalta
luonnistuu yhdessä työskenteleminen, eikä erimielisyyksiä
tullut tämänkään projektin aikana vastaan, sillä
työnjako on selkeä. Laine on suunnitellut mitä lajeja
puistoon istutetaan ja miten ne sijoitellaan, kuitenkin Säilän
taiteellista näkemystä tukien.
- Hannu on esimerkiksi suunnitellut, että tuonne tulee sinisävyisiä
kukintoja ja tietynkorkuisia, Laine
- Meillä on aika hyvin mennyt tää työnjako. Elisa
tuntee kasvipuolen tosi paljon paremmin, Säilä lisää.
Vaikka
Ekoluoto itsessään on taideteos, se toimii myös uudenlaisena
näyttelytilana muulle taiteelle. Säilä ja Laine toivovat,
että ihmiset löytävät puiston ja viihtyvät
siellä oleillen luonnon ja taiteen äärellä.
- takaisin
-
SEURAAVA ARTIKKELI
Wäinö
Aaltosen museon kainaloon
syntyi kaikille kaupunkilaisille avoin Ekoluoto
Turun
Sanomat, 28.5.2009