Y-tunnus 1971936-5


Turkulainen 4.12.2008

Tähän tulee Wamin taidepuisto.

Leena Pitkänen

Se on vielä lippusiiman takana ja sulavan lumen alla. Ensi keväänä sinne tuodaan multaa, kiviä ja kasveja, ja loppukesällä se on jo kukoistava kuin keto. Ja kuin taidenäyttely, sillä mukaan mahtuu myös taideteoksia.
Wäinö Aaltosen museon vieressä ei enää ole parkkipaikkaa. Lokakuussa se otettiin toisenlaiseen käyttöön ja paikalle siirrettiin vankka maapohja tulevaa puutarhaa varten.
Taiteilija, puutarhuri Hannu Säilä voitti ideakilpailun suunnitelmallaan, jonka nimi on Ekoluoto. Hän lupaa tuhannen neliön tontille kauniin taidepuiston.
– Kasvit ovat kestäviä maatiaislajeja ja sellaisia, jotka löytyvät myös villeinä. Hyviä esimerkkejä ovat kissankäpälä ja päivänkakkara. Mukaan tulee niittykukkia, ketokukkia sekä kosteikkokasveja.

Helppohoitoinen puisto

Myllytunnelin viereen tulee kotimaisia puita näkö- ja pölysuojaksi. Rinteessä oleva metsikkö siivotaan ja sinne istutetaan täydennyspuita.
– Taidepuistosta tulee mahdollisimman helppohoitoinen. Sinne tulee muun muassa hulevesilampi, jossa on sateisina ja lumensulamisaikoina enemmän vettä ja kuivana kautena vähemmän, Hannu Säilä kertoo.
Taideteoksista tulee kokeilevia. Ne ovat sellaisia, etteivät ne lähde helposti voron matkaan.
– Ei ainakaan ilman nosturiautoa, taiteilija naurahtaa.
Taidepuistosta tulee väliaikainen. Alueelle saattaa tulla WA-museon laajennusosa. Sen rakentaminen alkaa olla ajankohtaista aikaisintaan viiden vuoden kuluttua.


- takaisin -

SEURAAVA ARTIKKELI

Ekopiha on taloudellinen sijoitus kiinteistön arvoon
Salonjokilaakso 30.10.2008