Viherympäristö-lehti 5/2007

Teersalon rannan perusparannus

Hanke oli jatkoa ars-Ö ympäristötaidetapahtumalle. Viimevuoden ars-Ö oli huomattavasti taidepainotteisempi kuin nyt toteutettu puiston perusparannus. Yhteistä hankkeella oli kuvataiteilijoiden aloitteellisuus. Viimevuoden ars-Ö-tapahtumassa mukana ollut kuvataiteilija Minna-Maija Lappalainen kutsui projektiin mukaan kaksi uutta taiteilijaa, kuvataiteilija Tiina Vainion ja kuvataiteilija/puutarhuri Hannu Säilän. Lisäksi ryhmään kutsuttiin rakennusinsinööri Jukka Juhola, joka vastasi teknisistä ratkaisuista.

Minut, Hannu Säilä, valittiin ryhmään mm siksi, että minulla on sekä puutarhurin että kuvataiteilijan koulutus, siis realismia ja innovaatiota sekä kokemusta kuvataiteilijoiden kanssa työskentelystä.
Lappalainen ja Vainio suunnittelivat puiston pohjaratkaisut, laatoituksen sekä siinä käytettävät laatat. He suunnittelivat myös leikkialueen Durat-materiaalista valmistetut penkit ja hiekkalaatikon. Minun osuuteni kuvataiteilijana oli suunnitella kasvialueiden esteettisyys ja puutarhurina niissä käytettävät kasvit. Viherrakentajaksi, kahdesta tarjolla olevasta viherrakennusyrityksestä valittiin Perniön Taimisto, joka on avopuolisoni Elisa Laineen omistama yritys ja jossa itsekin työskentelen. Painavat kriteerit Perniön Taimiston valintaan olivat kykymme ymmärtää taiteilijasuunnittelijoita sekä vahva sitoutuminen suunnittelun esteettisiin ja ekologisiin päämääriin. Kotimainen kasvivalikoimamme taimistossa vastasi myös haluttua linjaa.

Koneen Säätiö rahoitti kuvataiteilijoiden suunnittelua apurahan muodossa (6000 euroa), lisäksi hanketta rahoitti Euroopan aluekehitysrahasto EAKR ja tilaaja itse eli Velkuan kunta noin 10.000 eurolla. Koko hankkeen budjetti oli 50.000 euroa jota ei ylitetty. Kun alustava suunnitelma oli hyväksytty teki Perniön Taimisto rakentamiselle aikataulun jota myöskään ei ylitetty.

Lähtökohdat

Velkuan kunnalle oli monena vuonna tehty suunnitelmia arkkitehtien ja vihersuunnittelijoiden taholta mutta aina hanke oli pysähtynyt, milloin kuntalaisten vastustukseen ja tai johonkin muuhun. Tämäkään hanke ei ilman epäilyjä mennyt läpi, taiteilijat hankkeen suunnittelijoina herätti melkoisesti ennakkoluuloja. Nykyinen kunnanjohtaja Tiina Rinne-Kylänpää, jolla oli kokemusta taiteilijoiden kanssa työskentelystä, luotsasi tämän hankkeen kuitenkin toteutukseen asti. Puisto rajoittuu etelässä puulaituriin, pohjoisessa aluetta rajaa tie, samoin lännessä. Idässä on jalankulkutie venelaitureille ja ravintolan terassi. Puiston paikalla oli hoitamaton lasten leikkipaikka ja epämääräinen oleskelualue joka oli osittain villiintynyt ja roskaantunut. Alueelle oli tuotu ja rakennettu vuosien varrella yhtä jos toistakin ilman minkäänlaista suunnittelua, tuojan oman intressin mukaan. Osa saatiin poistaa, mutta laiturille asennetut valaisimet ja penkit piti jättää paikoilleen. Myöskään matalaa lauta-aitaa ei saanut poistaa. Muita vaatimuksia ei tilaajan puolelta annettu - paitsi tietysti budjetissa pysyminen. Kuntalaisten toiveita kuunneltiin ja myös toteutettiin. Tien siirtäminen, kallioalueen esiin kaivaminen ja tori kesämyyjille olivat näitä kuntalaisten toiveita. Alueesta haluttiin myös helppohoitoinen, koska pienellä 250 asukkaan Velkuan kunnalla ei ole resursseja hoitoon.

Elementit ja pohjaratkaisut

Kaksi mukana olleista kuvataiteilijoista, Vainio ja Lappalainen, ottivat vastuualueekseen alueen yleissuunnittelun, torin laatoituksen muodon, materiaalin ja värivalinnat. He suunnittelivat myös leikkipaikan välineiden sijoituspaikat ja uuden hiekkalaatikon sekä jakkarat, jotka valmistettiin Rymättylässä Durat-kierrätysmuovista. Torialueen laatat sävytettiin tilaustyönä sinisellä pigmentillä, osa 2%:n sinisellä ja osa 3:n ja yksi osa 4:n prosentin. Alueella oleva keinu asennettiin uudelleen ja vanha lautakeinu kunnostettiin.
Laatoitetun torialueen pohjoisreunaa rajaa matala muuri, joka toimii myös istuimena varsinaisten puistonpenkkien lisäksi. Laatoituksen sisään jää kaksi koivuryhmää. Tähän sisältyi tietoinen riski koivujen selviämisestä. Taiteilijoiden suunnitteleman laatoitusalueen alle jäävät koivut haluttiin jättää menehtymisriskistä huolimatta. Kaivuun yhteydessä huomattiin pohjan muistuttavan kantavaa kasvualustaa. Se oli osittain vanhaa lohkareilla rakennettua pengertä ja mielestäni paransi koivujen henkiinjäämismahdollisuuksia. Laatoituksen jakava ja kantava kerros yhdistettiin, pohjalle laitettiin 10 - 20 cm 0 - 32 sepelillä, jonka toivomme auttavan koivuja hapen saannissa, sen päälle 4 cm asennushiekka ja laatta. Koivujen tyvialueelle laitettiin 200 litraa/aukko kevytsoraa ilmanvaihtoa varten ja sen päälle 10 cm kerros multaa. Katekasveiksi istutettiin maa- ja isoniittyhumalaa sekä nurmitädykettä. Nyt toivomme koivujen jäävän henkiin - tässä lotossa ei voi kuin voittaa koska toinen vaihtoehto oli kaataa koivut heti.

Puiston vallitseva materiaali on kivi. Laatat ja muuri ovat betonia, leikkialueella on käytetty punaista muuraushiekkaa, joka toimii samalla turva-alustana. Oleskelualueilla on seulottua 8-16 luonnonsoraa. Rannan kivipuutarhaan tuotiin sekoitus seulottua luonnon soraa 8-16, 32-56 ja seulanpääkiviä, lisäksi tontilta lohkareita. Tiedämme, ja hyväksymme sen, että heinät ja erilaiset "rikkakasvit" alkavat kasvaa oleskelualueen kivien väleistä, mutta tämä on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin nurmikko. Syksynlehtiä ei ole tarkoitus poistaa vaan ne tuovat humusta kivikkoon.

Kasvialueet

Kasvialueita on kaksi, ne sijoittuvat puiston laatoitus- ja leikkialueen pohjois- ja eteläpuolelle. Pohjoisenpuoleisen kasvialueen tehtävä on sulkea puistoalue liikenteeltä ja pehmentää kovia laatoitus- ja kivialueita. Sen kasvit ovat puuvartisia. Toisen, rannan puoleisen kasvialueen tarkoitus on korostaa meren läheisyyttä., sen kasvit ovat perennoja (paitsi masmalo, jota on pienellä koealueella).

Puuvartisten kasvien alue on pieni mäennyppylä, joka rakennettiin ja muotoiltiin työmaan ylijäämämassoista. Kasvualueelle tuotiin 40 cm kerros uutta kalkittua multaa. Aluetta reunustaa etelässä sinikuusama (Lonicera caerulea ´Jörgen`) joka valittiin sen pystykasvuisuuden ja sinisyyden vuoksi. Toisella reunalla on marja-aroniaa (Aronia Prunifolia-ryhmä), valintaan vaikutti kaunis punainen syysväri sekä sen tarjoama ravinto linnuille mm. mustarastaille. Alueen laella on vuorimäntyjä (Pinus mugo), jotka saavat kasvaa vapaasti. Vuorimäntyjen habitus sopii hyvin saaristoon, ja mäen laella se kestää kuivia kausia. Alueelle istutettiin myös kolme 2,5 metristä sulkaharmaaleppää (Alnus incana ´Johanna´). Sulkaharmaaleppä tuo lehtiensä ansiosta vähän eksotiikkaa rakennettuun puistoon ja lisäksi se toimii typen tuottajana alueella. Koko kasvualue katettiin lehtipuunhakkeella rikkaruohojen kasvun estämiseksi, kosteuden pitämiseksi, kasvualustan sitomiseksi ja lannoitevaraksi tuleville vuosille. Kaikki käytetyt kasvit ovat kotimaista kantaa.

Meren viereiseltä kasvialueelta (n.100 neliötä) kuorittiin pintamaa pois 10 cm syvyydeltä. Maa käytettiin puu- ja pensasalueella sekä uuden tien reunoilla. Alueelle tuotiin luonnonsoraa ja -kiviä, noin 10 cm kerros. Lisäksi käytettiin rakennusalueelta löytyneitä lohkareita. Kasvisaarekkeet kaivettiin 40 cm syviksi ja täytettiin kalkitulla mutta lannoittamattomalla mullalla. Katteeksi parin sentin hiekkakerros. Kasveina on käytetty ainoastaan luonnon- ja maatiaislajeja, jotka pärjäävät rannan kovissa olosuhteissa.

Paitsi soveltuvuus merenrantaolosuhteisiin, perennalajien valintakriteerinä oli myös niiden toimiminen mesi- ja mehiläiskasveina. Pyrittiin toteuttamaan luonnonmukaista vihersuunnittelua ja ekologian periaatteita.

Estetiikka on luontoa jäljittelevää, kivien ja kasvien sommittelu toistaa saariston merenrantaa taiteilijan silmin nähtynä, kasvilajit on taas valittu puutarhurin näkökulmasta. Kivien asettelussa vaikeutena oli asetella kivet siten etteivät ne näyttäisi asetelluilta. Kivet toimivat myös vesijarruina kovilla rankkasateilla. Keväällä ja syksyllä kivet varastoivat lämpöä pienentäen jyrkkiä lämpötilan vaihteluita. Materiaaleina on käytetty luonnonlajeja ja maatiaiskantoja, jotka ovat eläneet ja elävät yhä synergiassa ihmisen ja hänen muuttuvien toimintojensa rinnalla.

Varsinaisia kukkapenkkejä ei ole, kasvit on istutettu saarekkeisiin, joista ne saavat levitä ja muotoutua vapaasti kasviyhdyskunniksi. Esimerkiksi pietaryrtti oli olemassa kasvualueella, sitä ei edes siirretty vaan annettiin kasvaa paikallaan (kuva pietaryrtti). Vuosien varrella kivien väliin kerääntyy humusta ja luonto muuttaa saarekkeiden muotoja ja lisää uusia lajeja.

Estetiikka ei voi mennä piloille vaikka aluetta ei manipuloida, tavoitteenahan on luonnon jäljittely. Istutetut kasvit ovat vain "siemeniä" ja valikoimaa, josta luonto tulee valitsemaan ne yksilöt ja lajit jotka siellä saavat elää. Kasvialueiden suunnittelussa on huomioitu ihmisen lisäksi myös puiston muut pikku käyttäjät, linnut ja hyönteiset. Esim. ruohosipuli, jota on aidan eteläpuolella, on laukkayökkösen ainoa tunnettu ravintokasvi. Marja-aronia on herkku mustarastaalle, joka on lisääntynyt taajamissa samassa suhteessa aroniaistutusten kanssa. Kasvivalikoimasta löytyy laivojen painolastikasveja, esihistoriallisella tai keskiajalla Suomeen kotiutuneita kasveja sekä alkuperäiskasveja.

Kirjoittaja, Hannu Säilä on kuvataiteilija/puutarhuri

- takaisin -

SEURAAVA ARTIKKELI

Puutarhuripari rohkaisee ihmisiä ekologisempiin pihoihin
Perniönseudun Lehti 27.9.2007