Y-tunnus 1971936-5



Vakka-Suomen Sanomat 27.06.2007


Velkuan Teersalon rantapuisto avattiin
Joutomaasta taiteen avulla kunnan käyntikortti

Sari Honkasalo
27.06.2007

Velkuan Teersalon rannassa pusikkoa kasvanut joutomaa-alue on kokenut täydellisen muodonmuutoksen monipuoliseksi virkistysalueeksi ja kunnan käyntikortiksi. Paikalla on nyt merensinisin laatoin päällystetty tori, kivikkopuutarhan halki kiemurteleva polku ja raikkaansininen hiekkalaatikko palikkatuoleineen.
Rannan kunnostus on toteutettu jatkona viimekesäiselle arsÖ-ympäristötaidetapahtumalle. Suunnittelun ja työn toteuttivat ekologisin ja yhteisöllisin periaattein kuvataiteilijat Tiina Vainio ja Minna Maija Lappalainen, puutarhuri ja kuvataiteilija Hannu Säilä sekä rakennusinsinööri Jukka Juhola. Työryhmän kautta saivat sanansa sanoa myös kuntalaiset.
– Yritimme aluksi tehdä kaikkea yhdessä, mutta päädyimme kuitenkin selkiyttämään työnjakoa, koska pitihän tässä päätyä tietyssä ajassa yhteen lopputulokseen eikä neljään, naurahtaa Tiina Vainio, ja toteaa kuvataiteilijoiden työn osuuden näkyvän nimenomaan kokonaisilmeessä.
Taiteilijat eivät lähteneet liikkeelle mistään vakiopuistosuunnitelmasta, vaan etsivät vaihtoehtoja sieltä täältä alueen ja ihmisten näkökulmasta ajatellen. Tien siirtäminen rannasta kauemmas sekä sähköpaikat torimyyjille tuovat suoranaista hyötyä alueen käyttäjille.
Alueen materiaali- ja värivalinnoissa on huomioitu ekologiset arvot sekä helppohoitoisuus. Taiteilijoiden ideoima kierrätysmuovista toteutettu hiekkalaatikko on ainoa laatuaan.
– Se on valmistettu rymättyläläisen yrityksen ylijäämätavarasta ja on edelleen mahdollista hyötykäyttää siellä uudelleen raaka-aineeksi, toteaa Tiina Vainio materiaalin moninkertaisesta ekologisuudesta.
Puutarhuri Hannu Säilän ajatuksena oli saada aikaan kivikkoista merenrantaa, johon kivet ja kasvit on aseteltu niin, että näyttäisi kuin niitä ei olisi erityisesti aseteltu. Kasvit ovat suomalaisia luonnonkasveja ja maatiaiskasveja.
Puutarhaa rakentamassa ollut Elisa Laine kertoo kasvivalinnoissa otetun huomioon ihmisten lisäksi eläimet. Mukana on hyviä perhos- ja mehiläiskasveja, myös uhanalaisten perhosten ravintoa. Marja-aronia taas tarjoaa ruokaa linnuille.

Takaiskukin oli onni onnettomuudessa

Puiston rakennustyöt ovat sujuneet hyvien säidenkin ansiosta mallikkaasti. Velkualaiset olivat viime metreillä vielä talkooapuna risujen ja roskien siivoamisessa, ja lapset muun muassa pesivät kiviä.
– Suurin takaisku koko aikana on ollut se, kun kivipuutarhaan tarkoitettu lankku varastettiin Turussa. Mutta se taisi olla onni onnettomuudessa, sillä ei tämä olisi kaivannutkaan enää lisää elementtejä, Tiina Vainio kertoo.
Kuntalaisilta ja mökkiläisiltä puistonrakentajat ovat kuulleet pääasiassa positiivisia kommentteja. Vähänkin negatiiviset ajatukset ovat liittyneet siihen, huoleen, että joku tulee ja hajottaa paikat. Kuin vakuudeksi tähän toteaa puistoon keskiviikkona avajaispäivänä tutustumaan tullut Kerttu Herrala:
– Kyllä tämä siistiltä näyttää. Kunhan vaan ei kukaan sitä turmele.

Velkua vetää puoleensa luovuutta

Rantapuiston avajaisissa keskiviikkona puhunut Koneen Säätiön toiminnanjohtaja Hanna Nurminen kiitteli Velkualla vallitsevaa innostusta kaikenlaiseen uuteen ja ihmetteli samalla, mistä johtuu se, että kunta vetää puoleensa luovia ihmisiä.
– Saaristoluonto on varmasti yksi vastaus, mutta se ei päde esimerkiksi Merimaskuun, jossa yksikään arsÖn taiteilija ei toteuttanut viime vuonna taidehanketta, vaikka mahdollisuutta kyllä tarjottiin, Nurminen pohtii.
Hän uskookin, että iso osa vastauksesta piilee Velkuan sopivassa koossa.
– Velkua on juuri sopivan kokoinen yhteisö: ei liian pieni, niin että se torjuisi uudet ihmiset ja ajatukset, mutta kuitenkin niin pieni, että yhteisöllisyys on aitoa, Nurminen totesi ja toivoi ettei luovuutta suosiva ympäristö katoa kuntaliitosten melskeissä.
Koneen Säätiö oli rahoittamassa arsÖ-hanketta, josta löytyi myös Teersalon rantapuistoon rahoitus. Osin rahaa saatiin myös kunnalta ja Euroopan aluekehitysrahastolta.


- takaisin -

SEURAAVA ARTIKKELI

Taiteilijat värittivät Teersalon rantapuiston merensiniseksi
Vakka-Suomen Sanomien kesälehti .2007