Y-tunnus 1971936-5



Salonjokilaakso
10.4.2008


Vihersuunnittelulle kysyntää

Lämmenneet säät alkavat houkuttaa taas puutarhan puolelle ja nyt alkaakin olla hyvä ajankohta vanhojen ehostamiseen ja uuden toteut­tamiseen. Ekologisuus on päi­vän sana myös puutarhassa ja siihen pyritään jo helppohoitoisuutensa vuoksi. Puutarhuri Elisa Laine Perniön Taimistosta puhuu vahvasti ekopihojen puolesta.
- Ekologinen piha on monimuotoinen, sillä kasvillisuus on Suomen sääolosuhteiden mukaan toteutettu. Myös rakennusmateriaalimme ovat lähellä tuotettuja sekä kierrätettäviä.
Viheralan yrittäjänä Perniön Taimisto on melko nuori. Puiden ja pensaiden leikka­uksen sekä kasvien tuottamisen ohessa yritys tekee myös vihersuunnittelua. Suomessa vasta opetellaan alalle, vaikka esimerkiksi Japanissa suunnittelulla on pitkät perinteet. Keski-Euroopassa nousevana trendinä on nimenomaan ekopihojen suunnittelu.


- takaisin -

SEURAAVA ARTIKKELI

Toiveet toteen myös puutarhassa
Salonjokilaakso 10.4.2008